Noin 10 vuotta sitten minä, Aarne eli Vaari, olin niin innoissani Vaariksi tulemisesta, että päätin perustaa oman nettisivuston, nimeltään Vaarinnetti.com, jonne voisin laitella lastenlasten kuvia ja muita juttuja ihan vapaasti.
Samalla olin innostunut opiskelemaan netti-asioita ja päätin toteuttaa tämän sivuston googlaamalla löytämälläni työkalulla, Drupal nimeltään. Tämä Drupal on samantapainen Content management system kuin paremmin tunnettu Wordpress. Googlauksin perusteella sitä pidettiin makeampana kuin Wordpress, joten valitsin sen.
Monien jumppausten jälkeen sainkin sivustot toimimaan. Ne oli suojattu käyttäjätunnuksilla, jotka piti luoda käyttäjille, ja heidän piti mennä sinne salasanalla sisään. Tämä toimi kyllä, mutta oli toki vähän hankalaa.
Voi sanoa, että Facebookit ja Instagrammit jyräsivät tämmöiset yksityiset sivustot - kun sen oli katsonut kerran läpi niin eipä sinne sitten enää moni toistakertaa eksynyt. Äsken kun katsoin, niin suurin osa käyttäjistä ei ollut käynyt siellä viiteen vuoteen.
Niinpä oli aika siirtyä avoimempaan maailmaan.
Tämä Drupal myöskin osoittautui huonoksi valinnaksi - myöhemmin olen oppinut paljonkin käyttämään Wordpress:ia, ja se on selvästi helppokäyttöisempi. Ajattelin korvata Vaarinnetin Wordpress-sivustolla, mutta nyt teinkin sitten tälläisen ns. staattisen sivuston, jossa ei ole mitään tietokantataustaa eikä tarvita php:tä sivuja tuottamaan, vaan ne tulevat suoraan serverin muistista.